torstai 24. tammikuuta 2013

Perheniemen kylältä


Tänään opistolla kokouspäivä. Iitin kyläasiain neuvottelukunta kokoontui keskustelemaan Iitinseudun matkailun kehittämismahdollisuuksista Iitin kunnan palvelusihteerin johdolla. Tilaisuuden aluksi kuultiin Liisa Alatalon erittäin mielenkiintoinen esitelmä Perheniemen kylän yli 550-vuotisesta historiasta.

Samaan aikaan opiston kannatusyhdistyksen hallitus piti omaa kokoustaan kirjastossa ratkoen opiston ajankohtaisia haasteita ja kehityssuunnitelmia...

Historiaa ja tulevaisuutta
  - käsi kädessä.

Perheniemen kyläyhdistyksen www-sivut löytyvät osoitteesta : www.perheniemenkyla.net


Opiston pihapiiriä 60-luvulla. Kuva: PEO:n arkisto.

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Riippuvuuksien siteistä uuteen elämään!


Eilen TARE:lla ja terapeuttisen sielunhoidon koulutuksessa teemana "Riippuvuuksien siteistä uuteen, terveempään elämään!"

"Kuka minä oikein tahdon olla?"

Riippuvuuksista vapautuminen on usein monen vaiheen kautta kulkeva positiivinen prosessi. Riippuvuuksista vapautumisessa on kyse siitä, että ihminen vapautuu altistavien taipumusten ja olosuhteiden vankilasta sydämen ihmiseksi. Myös minäkuva usein muuttuu, vahvistuu. Oman identiteetin vahvistuminen - ihmisenä ja Jumalan lapsena - on oleellista riippuvuuksista vapautumisessa. Samalla tietoisuus omasta kutsumuksesta vahvistuu. Vahvistunut omanarvon tunto suojaa myös retkahduksilta.

Riippuvuuksien siteissä kärsivän voi olla hyvä miettiä esimerkiksi: Jos kukaan tai mikään ei pakottaisi mihinkään, mitä tekisin?

Ihmistä ei ole luotu "kohtalonsa vangiksi". Raamatun mukaan ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Jumala on todellinen persoona ja on tarkoittanut meidätkin aidoiksi, tahtoviksi persooniksi.

   (Poimintoja päivän opetuksesta ja keskusteluista)


Ja ulkonakin oli muuten hieno ilma! Onneksi luento loppui sen verran ajoissa, että ehti vielä ihmettelemään iltasumua.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Romaniasta vuoden vaihtuessa

 

Opistolla alkoi eilen kevään 2013 Tartu Elämään! -koulutus ja tupa on taas "täynnä" kun myös sht-opiskelijat palasivat lomilta.

Kuulumisia Romaniasta

Vantaalainen Anne Makkonen on yksi Mercy & Justice DTS -linjan ohjaajista. Anne palasi itse hiljattain paikan päältä Romaniasta, missä tiimi viettää koko kevään. Pääkohdealueena on Oradean seutu lähellä Unkarin rajaa. Tällä alueella asuvat myös maan köyhimmät romaniyhteisöt, joiden sosiaaliset ongelmat heijastuvat koko Eurooppaan, myös Suomeen.

Anne kertoo kokemuksistaan:

- Kävimme joulun alla romanikylissä, jotka pistivät koko porukan tosi hiljaiseksi. Olen kuvitellut nähneeni jo maailmaa sen verran, etten aivan helposti järkyty. Slummeissa Brasiliassa ja Argentiinassa olen nähnyt monenlaisia hökkelikyliä, mutta täällä ihmiset elävät niissä hökkeleissä kaiken kylmyyden ja pakkasen keskellä.

Joulukuussa opiskelijat osallistuvat Operaatio Joulun Lapsi -lahjapakettien jakoon eri puolilla maata. Nämä lahjapaketit ovat suureksi iloksi, sillä useimmille lahjan saaneille lapsille kyseessä on ainoa lahja, jonka he vuoden aikana saavat. Operaatio Joulun Lapsi -hanketta Suomessa organisoivan Patmos Lähetyssäätiön mukaan viime vuonna paketteja Suomesta lähetettiin ennätysmäärä, lähes 20 000 kpl.

Tincan koulun perustaja G. Gaba (vas)
Romanian romanien tilanne ei ole yksinkertainen, sillä heitä on maassa kolmea eri heimoa, joilla jokaisella on oma kulttuurinsa. He asuvat enimmäkseen omissa yhteisöissään joka puolella maata. Köyhimmät yhteisöt ovat usein lukutaidottomia ja halveksittuja ja vailla minkäänlaisia toimeentulon mahdollisuuksia. Näissä ihmisten elämä on paljolti selviytymistaistelua, eikä heillä ole voimavaroja järjestäytyä ja alkaa toimia yhdessä yhteisönsä parhaaksi. Monilla perheillä ainoa säännöllinen tulo ovat lapsilisät, joita valtio maksaa noin 10 euroa lasta kohden kuukaudessa. Vain koulutus voi avata tietä pysyvälle muutokselle pois sukupolvien yli siirtyvästä köyhyyden noidankehästä.

Rohkaiseva esimerkki Oradean seudulta löytyy Tinca -nimisestä kylästä, johon on kansainvälisen tuen avulla rakennettu etupäässä romaneille tarkoitettu peruskoulu. Tincassa asuu noin 2000 romaniperhettä. Koulun vaikutus paikallisyhteisöön on merkittävä: koulun myötä kylän rikollisuus on laskenut 70%. Nyt muutamat koulusta valmistuneet toimivat jo koulussa opettajina...

Matka jatkuu. Helmikuun puolella OP-koulun tiimi suuntaa mm. kohti Mustanmeren aluetta ja Moldovaa.

Eurooppa. Joulukuussa 2012.

maanantai 7. tammikuuta 2013

Alkuvuoden ilonpäiviä


Vuosi on taas lähtenyt reippaasti käyntiin. Opistolla järjestettiin loppiaisena tämän vuoden ensimmäinen Kriisipalvelukoulutus ja samaan aikaan oltiin pienellä porukalla mukana King's Kidsien Ilonpäivillä Poris(sa). Mukana Ilonpäivillä oli lapsiryhmiä joka puolelta Suomea Hangosta Kuhmoon! Siitä kuva tuossa alempana.

Jos sinua harmittaa, ettet ehtinyt tällä kertaa mukaan Kriisipalvelukoulutukseen, niin ei hätää, seuraava mahdollisuus on taas 24.-26.5.