sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Loistavaa elämää!


Hieno viikonloppu taas takana! Opetuslapseuskoululaiset osallistuivat Lahdessa Trans4Mission lähetyskonffaan ja opistolla tutustuttiiin työssä jaksamiseen MVT-koulutussarjassa.

Koskettavia ja haastavia opetuksia kuulimme Pohjois-Afrikasta, Itä-Euroopasta, Etelä-Afrikasta, Suomesta, jne jne. Trans4Mission konfassa oli lauantaina myös koskettava palvelutempaus. Jalkauduimme Lahden keskustaan. Muutamat vierailivat mm. Lahden "punaisten lyhtyjen alueella" kohtaamassa prostituoituja vieden kukkia ja suklaata ja yksinkertaisen sanoman: Olet arvokas ihminen!! Tilanteet olivat erittäin koskettavia. Ihmiskauppaan viittaavat ongelmat eivät ole kiertäneet Suomea kaukaa. Ihmisarvoon ja ihmiskauppaan liittyvät teemat ovat olleet viime aikoina monissa tapahtumissa vahvasti esillä. Myös opistolta käsin teemme pienen osamme auttaaksemme kaikkein haavoittuvaisimpia ihmisiä - mm. Romaniassa jonne OP-koulu menee 5 kk:ksi tutustumaan koko sosiaaliseen ongelmakenttään mm. Oradeaan alueen romanien pariin.

Myös tähän tematiikkaan liittyen on Euroopassa valtavia tarpeita sielunhoidon osaajille. Monien esim. ihmiskaupan uhrien omakuva ja omanarvontunto on hyvin särkynyt ja tässä on maailmanlaajuinen valtava työsarka.

Olettehan huomanneet myös uudet, keväällä 2013 alkavat koulutukset: Tartu Elämään! Masennuksesta voi toipua! Sekä Toiminnalliset menetelmät sielunhoidossa.!!