PERHENIEMEN OPISTO: Kuvia ja haastatteluja Toveripäiviltä

Viime viikonloppuna Perheniemen opistolla järjestettiin Toveripäivät, johon kokoontui entisiä opiskelijoita, työntekijöitä ja muita opiston ystäviä. Kiersin viikonlopun aikana haastattelemassa entisiä opiskelijoita ja ottamassa kuvia erilaisista tilaisuuksista ja näyttelyistä.

Entisten opiskelijoiden haastattelut:

Kysyin haastateltavilta seuraavat kysymykset:

1. Kuka olet ja mitä teet?

2. Mitä ja milloin olet ollut opiskelemassa Perheniemen opistolla?

3. Miten päädyit opiskelemaan juuri Perheniemeen?

4. Miten opiskelut Perheniemessä vaikuttivat elämääsi?

Veli-Matti Lahtinen. Opiskelen Teopoliksessa pastoriksi.
2015-2016 Tartu elämään! -koulutuksessa (Tare).
Vaimo oli opistolla Tarella ja Terapeuttisen sielunhoidon koulutuksessa ja hänen kauttaan tutustuin paikkaan.
Sain vapauden olla oma itseni. Suosittelen tätä kaikille, joilla on rikottu sydän, repaleinen elämä. Täältä saa eväät tulevaisuuteen.

Olen Leena Maria Kultanen, ”pitkänlinjan perheniemeläinen”, kotoisin Lappeenrannasta, jossa myös edelleenkin asun. Olen myös yhden aikuisikään ehtineen ihastuttavan tyttären äiti ja hänen rakkaan puolisonsa anoppi. Viime vuosina olen tehnyt sitä, mihin Jumala on johdattanut – se onkin sitten pitempi tarina, joten ei siitä nyt sen enempää; kuin että kädet ja jalat luovutan aina aamuisin Hänen käyttöönsä. Tekemistä siis riittää.
Aloitin tammikuussa 2010 Tartu elämään! – johdatus terapeuttiseen sielunhoitoon koulutuksessa. Se kevät oli itselleni myös johdatusta uuden elämän polulle, josta avautuikin jatko-opinnot Perheniemeen saman vuoden elokuulle. Muutama tuttu ”tarelainen” ja upea joukko uusia ihania opiskelijakollegoita oli kanssani aloittamassa sielunhoitoterapeuttikoulutusta Ailan johtamana. Tämä koulutus päättyi joulukuussa 2011. Olen usein maininnut, että helposti Perheniemeen syntyy positiivinen riippuvuussuhde – ja niin itselleni todellakin on käynyt. Sillä seuraavaksi jatkoin ”Masennuksesta voi toipua” sielunhoidon erikoistumiskoulutuksessa vuoden 2012 ajan. Tämän lisäksi olen saanut ilon toimia kahdella Kolmannen vuosituhannen evankelistakurssilla ”emona”, eli kurssivastaavan tehtävissä. Ja, toveripäivillä tottakai! – kuten nyt tälläkin kertaa.
Täysin Jumalan johdatuksesta – Hänellä olikin varattuna elämälleni ihan uudenlainen suunnitelma, oman elämäni ”aallonpohjassa”. Kaikki lähti kuitenkin siitä, kun Välimäen Petri kävi vuoden 2008 syksyllä Lappeenrannassa pitämässä viikonloppuseminaaria haavoittuneen tunne-elämän teemalla. Osallistuin ”sattumalta” tuohon viikonloppuun, ja sieltä otin mukaani Perheniemen esitteitä, ajatellen: että ei koskaan ikinä milloinkaan voi minulla olla mahdollisuutta päästä johonkin noin valtavan hienoon opiskeluyhteisöön. Olin silloin hektisen yritysmaailman työkuvioissa mukana. Mutta, niinpä tyttäreni ääneen lausumaan rukoukseen tuli vastaus, äidin elämän uuden suunnan muuttumiseksi. Jumala otti ohjat elämästäni omiin käsiinsä, ja niinpä todellakin aloitin 2010 Perheniemessä opiskelut. Siinä kohdin olin täysin vakuuttunut, että Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.
Martasta ”muovautui” Maria. Yritysmaailman työkuvioista irtisanouduin, kouluttauduttuani ensin parin vuoden opintovapaan mahdollistamana hoiva-alalle. Tulos-tavoitteelliset kovat arvot vaihtuivat, (vaikka toki arvostan silloista työnantajayritystäni), kaikella vain on aikansa. Monenlaista rinnallakulkemista on viime vuosiin sisältynyt, ja elämä on siltä osin ollut hyvin täyteläistä. Hengellisyys on saanut aivan uuden ulottuvuuden, ja paljon tarpeetonta on riisuutunut matkan varrella pois. Usko ja luottamus ovat vahvistuneet, askel kerrallaan, Hänen johdatuksessaan. Olen saanut myös valtavan paljon uusia ihania ystäviä! Lämpimästi suosittelen tutustumaan Perheniemeen, jos et vielä sitä tunne. Ja jos tunnetkin, niin siitä vielä muistutan, että Perheniemeen voi aina palata.

Olen Markku Näkki. Olen toiminut elämäni aikana suurimman osan työajasta kuorma-auton kuljettajana. Vuonna 2002 minut kutsuttiin SLEY:n piirivastaavaksi ja nyt eläkeläisenä ajan vielä linja-autoja.
Vuosina 1963-1964. Silloin kurssi oli niinsanotusti yleissivistävä linja. Käytännön oppimisesta minua viehätti puutyöt.
Vanhempani tahtoivat evankelisen opiston yleissivistyksen lisäksi uskon vahvistusta ja evankeliumista voimaa elämän matkalle. Itselleni oli luonnollista lähteä opistoon kun vanhemmat sisaruksetkin olivat käyneet opiston.
Oman identiteetin vahvistumista ja nuoruudessa aikuistumista sekä evankelisen uskonkäsityksen lujittumista. Se on: Jeesuksen sovitustyöhön turvautuen olen taivaskelpoinen pyhän kasteen ja uskon kautta.

Olen Tarja Repo, vaimo ja kolmen aikuisen lapsen äiti, ja toimin luokanopettajana vantaalaisessa koulussa.
Olen viettänyt opistossa nk. välivuoden 19-vuotiaana vuonna 1981-82. Opiskelin musiikkilinjalla.
Oman äitini myönteinen kansanopistokokemus vaikutti taustalla. Opiston puutyöopettaja Aimo Virtanen - saman kylän kasvatti kuin minäkin - tuli kertomaan opistotyöstä kotikylämme rukoushuoneelle. Aimo näytti kaitafilmin. Se sytytti innostuksen lähteä.
Sain opistosta elinikäisiä ystäviä. Opistosta muodostui minulle yksi elämänpiiri, jossa sain tutustua moniin eri sukupolviin. Olen aina ollut kiinnostunut historiasta, ja vanhempien ihmisten elämänvaiheet ja niissä koettu Jumalan johdatus ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen.

Kuvia Toveripäiviltä:

Tämän vuoden Toveripäivillä järjestettiin ensimmäistä kertaa viimeisten 10 vuoden aikana valmistuneiden ilta. Paikalla oli Petri ja Marianne Välimäen, Timo Pokin ja Aila Lankisen lisäksi paljon opiskelijoita eri vuosikursseilta.