sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Viestintäkoulutusta


Evankelistakoulutuksen viikonlopuna aiheena oli kirjallinen- ja puheviestintä. Ilkka Puhakka opetti perusasioita puhetaidosta ja välillä saimme nauraa vedet silmissä.

- Puhetaito ei ole ihmiselle luontainen kyky, samoin kuin ei ole pianonsoittokaan. Puhekyky opitaan - etupäässä matkimalla. Siksi on myös hyvä uutinen, että vääristä opituista tavoista voi oppia pois. Ääni, puhe ja sanat eivät luonnostaan tule yleisötilanteen kannalta oikein. Myös hyväksi puhujaksi opitaan matkimalla. Matkikaa siis - mutta tehkää se fiksusti!

Ilkka kertoo tunnistavansa usein jo parin lauseen perusteella minkälaisesta seurakuntataustasta puhuja tulee. Jokaisessa kirkkokunnassa kun tuppaa olemaan vähän oma puhetapansa...