perjantai 23. tammikuuta 2015

Tällaista sen pitääkin olla...!!

Olipa mukava lähteä opistolta toissapäivänä lyhyelle virkavapaalle. Joka paikka opistolla oli täynnä elämää. Asuntolassa juhlittiin erään sielunhoitoterapeuttiopiskelijan syntymäpäiviä ja "viisikielisen" laulu kuului varmasti koko taloon. Samaan aikaan Päärakennuksella Israeliin ensi maanantaina suuntaavan Couples DTS:n väki vietti melkein viimeistä iltahetkeään opistolla ja nauru kuului toimistohuoneisiin asti..! 

Terapeutisen sielunhoidon koulutuksen 2015-2016 haku on muuten nyt avattu. Lue lisää nettisivuiltamme. Saa kertoa kaverillekin! ;) Muista syksyn koulutuksista lisätietoa pian. 

Hyvinvoinnista 

Kuluneella viikolla Terapeuttiopiskelijoiden aiheena oli mm. todella mielenkiintoinen kokonaisvaltainen hyvinvointi, opettajana työnohjaaja Irma Mäkinen. Hyvinvointia voi määritellä monella tavalla, hyvin voivaa mieltä tukee fyysinen terveys (rentoutuminen, uni, liikunta, ravinto...) riittävän hyvät elinolot, sosiaaliset suhteet sekä henkinen hyvinvointi, maailmankatsomus ja kulttuuri. 

Mitä sinulle tarkoittaa hyvä elämä? 

Hyvien itsetuntovinkkien lisäksi opimme myös että jatkuva stressi vaikuttaa meihin ihmisiin todella monella negatiivisella tavalla vastustuskyvyn alenemisesta suoliston toiminnan lamaantumiseen, verenpaineen nousemiseen ja sokeritasapainon heilumiseen. Tärkeä havainto terapeutille on, että auttajalla on aina riski sairastua ns. myötätuntouupumukseen, mikä voi olla merkittävä stressitekijä. 

Saimme myös kaivattua kuvasatoa Brasiliatiimiltä muutamien tuoreiden kuulumisten kera!



Terveisiä Novafriburgosta! Olemme nyt vuoristossa kauniissa laaksossa,joka sijaitsee vihreiden vuorien keskellä. Maisemat ovat aivan mahtavat! :) Tämä on Brasilian mittakaavassa pikkukaupunki, vaikka täällä asuu n. 250 000 asukasta.

Olemme olleet favelassa eli slummissa ja tehneet iltaisin katukeskuksella työtä lasten parissa. Käytännössä siis olleet lasten kanssa koska meillä ei ole yhteistä kieltä. Leikkineet legoilla, jotka ovat olleet vasta pari kertaa esillä ja siksi lapset ovat tosi innoissaan ja ihmeissään niistä. Teimme rannekoruja ym mitä ilman kieltä voi tehdä. 

Seurakunta järjestää täällä myös koulutusta vapaaehtoisille pelastustyöntekijöille, koska mutavyöryjä ja lentokoneonnettomuuksia on tapahtunut juuri tässä kaupungissa. 2011 oli tosi tuhoisa mutavyöry, jossa kuoli arviolta n. 3000 ihmistä ja ainakin kaksi kertaa lentokone on törmännyt vuoreen kaupungin kohdalla. Osallistuimme koulutukseen esittämällä ulkomaalaisia uhreja lentokone turmassa. Meidät maskeerattiin ja sijoitettiin pitkin metsiä, josta meitä sitten etsittiin ja pelastettiin. Olipahan kokemus tuokin... ;)

Kaiken kauneuden keskellä olemme myös saaneet tajuta, että olemme keskellä aika vaarallista seutua. Asumme käytännössä vuoren rinteellä missä kaikkein köyhimmät asuvat. Seutu herää elämään öisin, kun me yritämme nukkua. Elämä on arvaamatonta ympärillä. Kaikesta huolimatta tai ehkä juuri siksi olen kokenut käsittämätöntä rauhaa ja turvallisuuden tunnetta jonka Jeesus on antanut kaiken keskellä.