tiistai 7. lokakuuta 2014

Opetuslapseuskoulujen kuulumisia


Opetuslapseuskouluun... minäkö?


Opetuslapseuskoulujen suosio on kasvanut tasaisesti. Näitä yhteistyökoulutuksena järjestettäviä Opetuslapseuskouluja (engl. Discipleship Training School, eli DTS) alkoi kuluvana vuonna peräti kuusi eri koulua neljällä eri paikkakunnalla: Perheniemessä, Rovaniemellä, Siilinjärvellä ja Evijärvellä. Ruurikkalassa, Evijärvellä alkaa tammikuussa Suomen ensimmäinen täysin ruotsinkielinen "Lärjungaskolan".


Koulutusyhteistyö Youth With A Missionin ja sen University of the Nations -yliopiston kanssa aloitettiin koeluontoisesti vuonna 2008 ja vuonna 2009 solmittiin koulutusyhteistyösopimus. Youth With A Mission (Suomessa myös nimellä "Missionuoret", aikaisemmin "Lähetysnuoret") on eräs maailman ns. kolmesta suuresta yhteiskristillisestä lähetysliikkeestä. Liikkeessä on noin 20 000+ työntekijää ja se toimii n. 180 maassa.

Opetuslapseuskoulujen yleisenä teemana on "Tunne Jumala ja tee Hänet Tunnetuksi".


Perheniemessä järjestettiin aikaisemmin OP-kouluja teemalla Multi-Generation DTS, tavoitteena oli pitää koulu avoimena kaikenikäisille, myös perheille. Tämä "trendi" on jatkunut, ja Perheniemen OP-koulun opiskelijoissa on ollut monen ikäisiä, vaikka teemana onkin ollut viime vuodet Mercy & Justice DTS. Koulussa on lievä painotus kansainväliseen laupeudentyöhön ja harjoittelumatkat ovat kohdistuneet hieman köyhempiin olosuhteisiin.


Opetuslapseuskouluun kuuluukin oleellisena osana ulkomailla suoritettava harjoittelujakso, eli "aktio". Perheniemestä OP-kouluryhmiä on lähtenyt viime vuosina mm. Argentiinaan, Brasiliaan ja Romaniaan. Romaniasta on muodostunut yksi "vakiokohteista", mutta hieman huhuja on, että nyt alkava koulu saattaisi olla taas suunnistamassa Etelä-Amerikan suuntaan. Que sera!

Opetuslapseuskoulu on varsin intensiivinen kokemus jossa tärkeää on yhdessä asuminen ja tekeminen ja kansainvälisyys. Liikkeessä ollaan paljon, joten riittävä fyysinen ja psyykkinen terveys on edellytys koko koulutukseen osallistumiseen.

Perheniemen syksyn OP-kouluun ehtii vielä mukaan. Hyppää kyytiin, jos uskallat! :) Tapaat Opetuslapseuskoulujen henkilökuntaa myös Trans4Mission -lähetyskonferenssissa Tampereella ensi viikonloppuna! Tule ja kysy lisää!












Tervetuloa OP-kouluun!!