tiistai 7. heinäkuuta 2015

Henkisen itsepuolustuksen perusteet

Kesätervehdys opistolta! Tällä viikolla opiskelemme Petrin, Mariannen ja Ailan johdolla henkistä itsepuolustusta. Kartanolla on samaan aikaan menossa ihana kesäinen tilkkukurssi ja ahkera talkooväki kolistelee pesemässä päärakennuksen peltikattoa, joka menee pian maalaukseen!

Mihin me tarvitsemme henkistä itsepuolustusta?

Henkinen itsepuolustus ei ole hyökkämistä. Jokaisen ihmisen elämään sisältyy kuitenkin lukuisia tilanteita, joissa tavitsemme tervettä puolustautumista. Se on osa ihmisen elämää, monin kohdin tarpeellinen kansalaistaito!

Usein kipeät elämäntilanteet liittyvät ihmissuhteisiin, joihin sisältyy erilaisia rooleja ja odotuksia, joita me asetamme toisillemme. Eri osapuolten näkökulmat, toiveet, pettymykset sekä tottumukset ja toimintatavat ovat usein aika joustamattomia ja jäykkiä. Tämä on hyvä tiedostaa. Pieni etäisyyden ottaminen itse tilanteesta tai ainakin hivenen harkitumpi kommunikaation tapa voi auttaa tilanteesta rakentavasti eteenpäin pääsemistä.

Onko sinulle käynyt niin, että joku ihminen tai tilanne ärsyttää etkä ymmärrä miksi? Itsensä tiedostamisen matka on meille itse kullekin pitkä!



Olla luja - vaan ei kova 

Kaikki vihan tunne ei ole aina väärin. Pohjimmiltaan terve reaktio ei kohdistu toista ihmistä vastaan vaan väärää asiaa vastaan ja/tai oikean asian puolesta. Se tähtää ongelman ratkaisuun, ei toisen nujertamiseen.

Psykologisissa kokeissa (jollaisia joskus aikanaan tehtiin) tutkittiin sitä kuinka pitkälle ihmiset ovat valmiita menemään kun auktoriteetti, kuten tässä tapauksessa lääkäri käskee? 65 % koehenkilöistä oli valmis antamaan kuolettavan sähköiskun toiselle ihmiselle (näyttelijälle) koetilanteessa. Laumapaine ja auktoriteettipaine hävittävät oman ymmärryksen. Miksi suostumme niin helposti mihin vaan? Onko sinulle tärkeää vain miellyttää kaikkia? Mistä olemme tällaisen käsityksen saaneet?

Realismia peliin

Raamatun realistisen ihmiskuvan mukaan ihmiset eivät ole vain hyviä ja hyvää tarkoittavia vaan tosiasiallisesti myös varsin itsekkäitä ja toimivat varsin usein väärin. Terve viha palvelee elämää, epäterve tuhoaa. Tunteet eivät ole meissä sattumalta, Jumala on ne luonut ja tarkoittanut. 


Kyvyttömyys terveeseen vihaan voi johtaa vaikeisiin seurauksiin: terveitä rajoja ei synny, ihminen ohjautuu ulkoapäin ja oma tahto voi lamaantua yhä enemmän. Epäkohtiin ei puututa ja tilanteet pahenevat. Keho kuitenkin varastoi tunteita ja patoutuneet tunteet purkautuvat joskus hallitsemattomina.

Raamatun keskeinen opetus on: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Lähtökohtana itsepuolustukseen on Jumalan antama perusihmisarvo, jota kenelläkään ei ole oikeutta riistää yhdeltäkään ihmiseltä. Voit edustaa asiaa jota todella kuuluu puolustaa. Ja on myös ihmisiä joita on todellä tärkeää puolustaa. Myös oma herkkä sisimpämme tarvitsee puolustamista. Älä siis suostu mihin vaan!