Viime
viikonloppuna Perheniemen opistolla järjestettiin Toveripäivät, johon
kokoontui entisiä opiskelijoita, työntekijöitä ja muita opiston ystäviä.
Kiersin viikonlopun aikana haastattelemassa entisiä opiskelijoita ja
ottamassa kuvia erilaisista tilaisuuksista ja näyttelyistä.
Entisten opiskelijoiden haastattelut:
Kysyin haastateltavilta seuraavat kysymykset:
1. Kuka olet ja mitä teet?
2. Mitä ja milloin olet ollut opiskelemassa Perheniemen opistolla?
3. Miten päädyit opiskelemaan juuri Perheniemeen?
4. Miten opiskelut Perheniemessä vaikuttivat elämääsi?
- Veli-Matti Lahtinen. Opiskelen Teopoliksessa pastoriksi.
- 2015-2016 Tartu elämään! -koulutuksessa (Tare).
- Vaimo oli opistolla Tarella ja Terapeuttisen sielunhoidon koulutuksessa ja hänen kauttaan tutustuin paikkaan.
- Sain vapauden olla oma itseni. Suosittelen tätä kaikille, joilla on rikottu sydän, repaleinen elämä. Täältä saa eväät tulevaisuuteen.
- Olen Leena Maria Kultanen, ”pitkänlinjan perheniemeläinen”, kotoisin
Lappeenrannasta, jossa myös edelleenkin asun. Olen myös yhden aikuisikään
ehtineen ihastuttavan tyttären äiti ja hänen rakkaan puolisonsa anoppi. Viime
vuosina olen tehnyt sitä, mihin Jumala on johdattanut – se onkin sitten pitempi
tarina, joten ei siitä nyt sen enempää; kuin että kädet ja jalat luovutan aina
aamuisin Hänen käyttöönsä. Tekemistä siis riittää.
- Aloitin tammikuussa 2010 Tartu elämään! – johdatus
terapeuttiseen sielunhoitoon koulutuksessa. Se kevät oli itselleni myös johdatusta
uuden elämän polulle, josta avautuikin jatko-opinnot Perheniemeen saman vuoden
elokuulle. Muutama tuttu ”tarelainen” ja upea joukko uusia ihania
opiskelijakollegoita oli kanssani aloittamassa sielunhoitoterapeuttikoulutusta
Ailan johtamana. Tämä koulutus päättyi joulukuussa 2011. Olen usein maininnut,
että helposti Perheniemeen syntyy positiivinen riippuvuussuhde – ja niin
itselleni todellakin on käynyt. Sillä seuraavaksi jatkoin ”Masennuksesta voi
toipua” sielunhoidon erikoistumiskoulutuksessa
vuoden 2012 ajan. Tämän lisäksi olen saanut ilon toimia kahdella Kolmannen
vuosituhannen evankelistakurssilla ”emona”, eli kurssivastaavan tehtävissä. Ja,
toveripäivillä tottakai! – kuten nyt tälläkin kertaa.
- Täysin Jumalan johdatuksesta – Hänellä olikin varattuna elämälleni ihan
uudenlainen suunnitelma, oman elämäni ”aallonpohjassa”. Kaikki lähti kuitenkin
siitä, kun Välimäen Petri kävi vuoden 2008 syksyllä Lappeenrannassa pitämässä
viikonloppuseminaaria haavoittuneen tunne-elämän teemalla. Osallistuin
”sattumalta” tuohon viikonloppuun, ja sieltä otin mukaani Perheniemen
esitteitä, ajatellen: että ei koskaan ikinä milloinkaan voi minulla olla
mahdollisuutta päästä johonkin noin valtavan hienoon opiskeluyhteisöön. Olin
silloin hektisen yritysmaailman työkuvioissa mukana. Mutta, niinpä tyttäreni
ääneen lausumaan rukoukseen tuli vastaus, äidin elämän uuden suunnan muuttumiseksi.
Jumala otti ohjat elämästäni omiin käsiinsä, ja niinpä todellakin aloitin 2010
Perheniemessä opiskelut. Siinä kohdin olin täysin vakuuttunut, että Jumalalle
ei mikään ole mahdotonta.
- Martasta ”muovautui” Maria. Yritysmaailman työkuvioista irtisanouduin, kouluttauduttuani ensin parin vuoden opintovapaan mahdollistamana hoiva-alalle. Tulos-tavoitteelliset kovat arvot vaihtuivat, (vaikka toki arvostan silloista työnantajayritystäni), kaikella vain on aikansa. Monenlaista rinnallakulkemista on viime vuosiin sisältynyt, ja elämä on siltä osin ollut hyvin täyteläistä. Hengellisyys on saanut aivan uuden ulottuvuuden, ja paljon tarpeetonta on riisuutunut matkan varrella pois. Usko ja luottamus ovat vahvistuneet, askel kerrallaan, Hänen johdatuksessaan. Olen saanut myös valtavan paljon uusia ihania ystäviä! Lämpimästi suosittelen tutustumaan Perheniemeen, jos et vielä sitä tunne. Ja jos tunnetkin, niin siitä vielä muistutan, että Perheniemeen voi aina palata.
- Olen Markku Näkki.
Olen toiminut elämäni aikana suurimman osan työajasta kuorma-auton
kuljettajana. Vuonna 2002 minut kutsuttiin SLEY:n piirivastaavaksi ja
nyt eläkeläisenä ajan vielä linja-autoja.
- Vuosina 1963-1964. Silloin kurssi oli niinsanotusti yleissivistävä linja. Käytännön oppimisesta minua viehätti puutyöt.
- Vanhempani
tahtoivat evankelisen opiston yleissivistyksen lisäksi uskon
vahvistusta ja evankeliumista voimaa elämän matkalle. Itselleni oli
luonnollista lähteä opistoon kun vanhemmat sisaruksetkin olivat käyneet
opiston.
- Oman
identiteetin vahvistumista ja nuoruudessa aikuistumista sekä
evankelisen uskonkäsityksen lujittumista. Se on: Jeesuksen sovitustyöhön
turvautuen olen taivaskelpoinen pyhän kasteen ja uskon kautta.
- Olen Tarja Repo,
vaimo ja kolmen aikuisen lapsen äiti, ja toimin luokanopettajana vantaalaisessa
koulussa.
- Olen viettänyt
opistossa nk. välivuoden 19-vuotiaana vuonna 1981-82. Opiskelin
musiikkilinjalla.
- Oman äitini
myönteinen kansanopistokokemus vaikutti taustalla. Opiston puutyöopettaja Aimo
Virtanen - saman kylän kasvatti kuin minäkin - tuli kertomaan opistotyöstä
kotikylämme rukoushuoneelle. Aimo näytti kaitafilmin. Se sytytti innostuksen
lähteä.
- Sain opistosta elinikäisiä ystäviä. Opistosta muodostui minulle yksi elämänpiiri, jossa sain tutustua moniin eri sukupolviin. Olen aina ollut kiinnostunut historiasta, ja vanhempien ihmisten elämänvaiheet ja niissä koettu Jumalan johdatus ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen.
Kuvia Toveripäiviltä:
Perinteiseen tapaan Toveripäivillä oli myynnissä arpoja ja keittiöhenkilökunnan valmistamia herkkuja. |
Viikonlopun aikana saimme nauttia kauniista musiikista. |
Kartanossa järjestettiin Iitin Harrastajateatterin pukunäyttely. |
Pukunäyttelyn lisäksi näytillä oli valokuvia vuosien takaa. |
Toveripäivien väkeä. |
Toveripäivien Päiväjuhlassa Petri ja Marianne Välimäkeä muistettiin kukin ja lahjoin. |
Päiväjuhlassa jaettiin myös opistomerkkejä. Tällä kertaa sellaisen saivat opiston työntekijät Kaisu Paakkinen ja Tarja Heiskanen. |
Iloista pääsiäistä teille kaikille!
-Tarja-